maanantai 30. elokuuta 2010

Lyhyessä turkissa

Ike on ollut kesän alusta alkaen lyhyessä turkissa. Tämä look on nyt pysyvä olotila hivenen aikaa. Itselläni oli vaikeuksia aluksi sopeutua lyhyeen turkkiin. Niin sitä ihminen oppii tiettyyn juttuun. Ike oli pitkä tukka niin kauan ettei aluksi lyhyt turkkinen versio tuntunut omalta. Nyt huokailen turkin helppoutta. Pesun jälkeen kuivaus on niiiiiiin helppoa.

Metsälenkit ovat edelleen lempipuuhaa. Ikä tekee hivenen tepposia. Välillä kokeillaan edelleen oliko tuo nainen tosissaan. Tässä kuvassa muistellaan kuka on lauman huipulla. Odottelemme viimeisiä temppuja ennen kahden vuoden ikää. Ike kun on niin urosta, että. Sosiaalisuuden vastapainona kun löytyy vahtia ja mustasukkaisuutta.
Koettiin kesällä myös klassinen vahtikoira episodi. Koiranvahti pääsi sisään mutta ei ulos. Voitte uskoa, ettei emäntää naurattanut muutaman sadan kilometrin päässä. Tuttu ihminen kävi matkaa edeltävänä iltana hakemassa avaimet ja ohjeet hoitohommaan. Koira oli kuin yhtä heiluvaa häntää ja pusuista ei meinannut tulla loppua. Seuraavana iltapäivän vahtikoira päästi sisään vähän varautuneena mutta stoppi tuli ulko-ovella hoitajan yrittäessä takaisin ulos. Hoitaja selitti koiran olleen vahtikoiran perikuva. Luja, ei vihainen mutta ruumiinkielestä ja äänestä ei voinut erehtyä, ohi ei mennä. Hoitajalla on itsellaan pari isoa koiraan, joten hän oli viisaasti ottanut aikalisän. Neuvottelujen jälkeen kokeili rauhoittelua, kinkkuja ja aikaa. Tepsi niin ettei takaisin tarvinnut lähteä ajamaan. Meille kertoi Iken luonteesta taas lisää ja hyvä niin. Hoitajaa ei vaihdeta ja asia otetaan uusissa tilanteissa huomioon. Asia oli sinänsä jonkinmoinen yllätys. Jos olen kotona meille voi kuka tahansa kävellä sisään ja saa pusun ilman haukkua, koiralta siis. Enkä viitsi edes ajatella jos hoitaja olisi ollut vähemmän tuttu. Terve pää kuitenkin keikkuu tuon lihaksikkaan niskan päässä. Asia tehtiin selväksi ja sitten rauhoituttiin.