keskiviikko 29. huhtikuuta 2009

Kuulumisia

Ikellä on ollut uutta puuhaa. Pahvilaatikoista on mukava etsiä nameja. Emäntä jopa teki ensimmäisestä laatikosta aivan liian helpon, Ikellä meni noin 2 sekuntia ratkaista tehtävä. Niinpä olemme vaikeuttaneet tehtäviä. Fiksu koira ratkoo niitä mennen tullen.
Huomenna aamulla käymme eläinlääkärillä ensimmäisessä rokotuksessa. Emäntää taitaa jänskittää enemmän kuin koiraa. Onhan se jännä nähdä miten Ike tuossa uudessa tilanteessa käyttäytyy. Maanantaina Esikoisen harkkojen aikaan urheilukentän ympäristössä tehty lenkki oli aivan ihana. Vastaantulijoita hurmattiin siitä vaan. Iken trimmaus herätti huomiota ja ihmetystä. Alamme osata trimmauksen historian ulkoa 1600-luvulta asti:)
Ikellä on hyvä muisti mutta lyhyt. Aamulla pitää kokeilla onko eilen kielletyt jutut vielä kiellettyjen listalla. Käymme aamulla tietyn keskustelun läpi ja päivää kohti muisti alkaa palailemaan pätkittäin. Toisaalta Ike antaa hoitaa todella hyvin kynnet, korvat ja kampaamisen. Vaikka Ike olisi hivenen villillä päällä, kampaaminen onnistuu:)

maanantai 27. huhtikuuta 2009

Vapaana lenkkeily pannassa



Ike on aina pienen pannassa tehdyn ulkoilun päätteeksi päässyt juoksemaan vapaasti. Nyt ne vapauden hetket ovat vähän aikaa poissa. Kuovit ovat alkaneet soitimensa ja kaikilla pelloilla ympärillämme on pariskuntia lisääntymispuuhissa. Lintujen pitää saada tietysti olla rauhassa mutta toinen puoli on se, että kuovi on iso lintu. Sillä on tosi pitkä ja terävä nokka. Joten kaikkien turvallisuuden vuoksi menemme joskus metsään revittelemään ja nyt harjoittelemme urakalla pannassa oloa.
Kuvaa on vähän käsitelty mutta se ei himmennä mallin upeaa ulkomuotoa.

lauantai 25. huhtikuuta 2009

Sää muuttuu

Vielä kolme aamua sitten lenkeilimme näin lumisissa ja siisteissä maisemissa. Nyt 11 viikkoinen ja 8kg 800g painava vesikoiruus voisi olla savikoiruus, raparalli on alkanut. Tänään olemme saaneet ulkoilla parinkymmenen asteen lämmössä. Todella pitkämielisesti Ike antaa kuivata tassut pyyhkeeseen ulkoa tullessa. Minusta tuntuu, että nuo kaksi jalkaiset pikkutihuni tuovat rapaa enemmän sisään kuin Ike. Totuuden nimissä on sanottava, että olen Iken huuhdellut kokonaan viimeisen ulkoilun jälkeen. Tuo on tuonut ilta- ja yöajalle vähän vähemmän pölyä huusolliin. Ja imuria en vaihtaisi, olen kävelevä Dyson mainos.
Ikellä on ollut jännittävää parina viime päivänä. Eilen teimme tuttavuutta kahden naapurin uroskoiruuden kanssa. Arvo ja Paavo ottivat tilanteen tyynesti ja Ikestä olen suorastaan ylpeä. Pieni koiruus osasi hienosti lähestyä ja ymmärtää, että ollaan huomattavasti häntä arvokkaammassa seurassa. Sopivan nöyrä mutta reipas ja iloinen. Leikkimään ei eilen kuitenkaan ison terrierin kanssa ryhdytty, turvallisuus syistä. Paavo skottina oli saman kokoinen ja sovimme Paavon kanssa treffit tälle päivälle.
Tänään Ike autoili pariin otteeseen. Ike sai sopivan uuden hihnan ja leluja, jotka kiinnostavat enemmän. Lisäksi menimme neutraalille alueelle läheiselle pellolle, jossa koirat Paavo ja Ike saivat olla vapaina. Vanhempi herrasmies Paavokin intoutui leikkiin. Kaksi mustaa karvakasaa pyöri mudassa ja juoksi ympyrää. Välillä levättiin auringossa ja taas jatkettiin. Naapurin emäntä pääsee varmaan vain yhden koiran kanssa tänään lenkille. Meillä taitaa riittää pieni pissatuslenkki.

torstai 23. huhtikuuta 2009

Eväät on jahdattava

Paikallinen pieni eläintarvikekauppa ei saanut ruokaa kuin perjantaiksi. Lähdimme siis Pikku Ukon kanssa käymään naapuripitäjän vastaavassa. Ilahduin tosi paljon, valikoimaa riitti. Tuli hankittua turkin pesuaineet ja hoitoaineet. Uusi panta ja koulutusnameja. Tosi ystävällistä palvelua, 15kg ruokasäkki kannettiin autoon asti. Tapasimme myös viehättävän villakoira nartun, ikää 12 viikkoa, niin rauhallista koiranpentua en ole tavannut. Hän oli hyvin tietoinen itsestään vaaleanpunaisessa kaulapannassaan, jossa tietysti oli pieni kivellinen sydän. Very Chic !
Meillä eräs musta miestenmies taas pisti kaikkien lätäköiden kautta ympyrää. Ehti tökätä joka paikkaan ja riemuita rapaisuudestaan täysin rinnoin. Ehti myös antaa suukkoja ja öristä sylissä. Sen jälkeen rauhoituttiin sohvalle katselemaan Paavo Pesusientä.

keskiviikko 22. huhtikuuta 2009

Sohvalla röhnöttäjät


Ike alkaa olla jo kaveri kaikken kanssa. Naapuria piipahdettiin katsomassa, naapurin koirat tosin ovat pelottavia haukahduksineen. Menemme ensi viikolla tiistaina leikkikouluun tapaamaan saman ikäisiä ja kokoisia koiruuksia, harjoitus tekee mestarin. Näyttelyseisonta harjoitukset päätyvät ihmeellisiin ääniin ja asentoihin. Eilen seisominen päätyi mahalaskuun, Iken kaikki neljä jalkaa sojoittivat eri suuntiin kun koiruus röhnötti maassa. Omistaja taas vastasi niistä äänistä, epätoivoista naurua ja puhinaa.

tiistai 21. huhtikuuta 2009

Pieni rapatassu

Mietin montako kiloa enemmän kohta yhdeksän kiloinen koira tuo rapaa ja hiekkaa sisään:) Onneksi on imuri ja tolu. Tässä hässäkässä ei uusia kuvia ehdi ottaa. Toivon, että viikonloppuna saisin kuvauksia tehtyä.

maanantai 20. huhtikuuta 2009

Asettumisia

Ike on solahtanut perheen arkeen. Aamulla haetaan postia yhdessä ja jatketaan pienelle lenkille. Aamupalalla Ike saa oman ruuan, mallikkaasti istuen. Poikien lähdettyä kouluun Ike lepäilee. Päivällä ollaan pihahommissa porukalla. Ilta kuluu yleensä päiväulkoilusta toipuen ja pikaisesti ulkona piipahtaen. Yönsä Ike on nukkunut mallikkaasti koko ajan. Pikkusen muistutellen pentu on huomannut, ettei pureminen ole se juttu josta kotiväki innostuu. Ike on oppinut asioita niin helposti, että odotan pentukoulun alkamista innoissani, jospa minäkin oppisin asioita edes puolella tuosta nopeudesta.Ai niin, Ike örisee. Haukuta meillä ei oikeastaan ollenkaan.

lauantai 18. huhtikuuta 2009

Asentoesittely

Ikeä paleli 8kiloa 200grammaa painavaksi koiraksi tosi paljon. Kiiruhdimme pikaisesti sisään. Ike saa olla myöhemmin tänään ulkona poikien ja Ukko Kullan kanssa mielinmäärin. Ulkohommat kun odottavat ihmisiäkin.

Yllä ja alla olevissa kuvissa on kaikki mitä Ike eilen puuhasi. Tosin pientä väliaika riekkumista harrastettiin mutta heti palattiin asentoon. Salamavalotkaan eivät aiheuttaneet tässä linssiluteessa mitään reaktiota.

Yritin äsken lukea aamulehteä, paino sanalla yritin. Ikellä oli hellyyden vaje. Pieni koiran peppu hiissaantui syliin ja siihenhän se sitten jäi. Vietimme laatuaikaa sylikkäin.


perjantai 17. huhtikuuta 2009

Lepopäivä

Eilen olimme aamulenkin jälkeen vielä ulkona koko perhe. Ulkohommissa vierähti useampi tunti ja Ike mukana tietysti. Tänään se on näkynyt yleisenä vetämättömyytenä. Aamulla Ike teki vain pienen pissausulkoilun. Päivällä ulkoilut ovat olleet piipahduksia ja väliajat on uni maistunut. Välillä on vähän riekuttu mutta sitten on matto taas kutsunut unille.

torstai 16. huhtikuuta 2009

Auringon ottoa ja ihania hajuja

Teimme Iken kanssa ihanan lenkin aamulla. Pakkanen oli tehnyt yöllä hangenkuoret ja peltoja pitkin tutkimme ympäristöä. Ike kuuntelee yläkuvassa viereisen pellon yllä kiertelevää joutsen pariskuntaa. Joutsenet ovat soitimella ja lentävät mahtavaa ääntä pitäen edestakaisin. Jos ensi yönä on pakkasta, nautimme huomennakin puhtain tassuin aamulenkin. Eilen nimittäin tiet olivat niiiiiin rapaisia, että koiruus pestiin pitkän kaavan mukaan.

Jouduimme kaatamaan yhden pihassa olevan pihlajan. Ilmeisesti myyrät ovat puikkineet ahkerasti oksien välissä, koska Ikeä kiinnostaa siellä olevat hajut aivan ylivoimaisesti.
Ike on haka ottamaan matolääkkensä. Omalla keittiössä olevalla räsymatollaan se istui ja otti yksi pala kerrallaan lääkkeensä, ilmeisesti kaikki kädestä tarjottu on vielä suurta herkkua.

keskiviikko 15. huhtikuuta 2009

Pentukoulu

Mitä se Tiiu kirjoittelee? Ikeä kiinnostaa olla mukana kaikessa.
Ike lähtee leikkikouluun. Meillä ei ole sopivan kokoisia tai luonteisia koirakavereita, joten lähdemme tapaamaan samankokoisia kavereita. Käymme muutaman kerran ennen pentukurssia leikkimässä leikkikoulussa. Autossa oloakin tulee kurssille menossa harjoiteltua. Kurssit ovat Jyväskylässä, joten ajelemme 45min suuntaansa.
Pentukurssin jälkeen jatkamme näyttelykurssille. Ensimmäisen koiran omistajana tuntuu, että ei nuo kurssit ainakaan pahaksi ole.
Matokuuri on aloitettu ja tänään varataan rokotusaika parin viikon päähän. Poseerauskuvaa yritin otta noin kolme kertaa, minulla on tosi hyviä puolikkaan koiran kuvia. Ike ei ollut oikein yhteistyöhaluinen, harjoitukset jatkuvat.

tiistai 14. huhtikuuta 2009

Tohinaa

Soittelin aamulla kasvattaja Katariinalle, kyselin Ikelle annettavasta matokuurista. Kymmenen viikkoa kun kopsahtaa tällä viikolla täyteen. Samalla kyselin Iken kasvuvauhdista, joka tuntuu tottumattomasta hurjalta. Onneksi perintötekijät selittävät kasvun:)
Ikellä on aivan ihanat etutassut,turrikat. Tassuilla Ike osaa pitää kiinni kaikenlaisia esineitä ja käännellä leluja. Soittelen huomenna Ikelle rokotusaikaa parin viikon päähän. Huomenna soitan myös pentukurssille menosta. Touhua ja tohinaa siis riittää. Ike pääsee myös pesulle, jospa sitten saisimme otettua ne poseerauskuvat.

maanantai 13. huhtikuuta 2009

Tänään tälläistä


Tuo yllä oleva kuva kuvaa Iken aamua täydellisesti. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita on riittänyt.



Iken matkaharjoitukset jatkuvat. Eilen tehtiin pieni ajelu ja tänään varmaan jatkuu harjoitukset.


sunnuntai 12. huhtikuuta 2009

Se hyökkäsi ensin

"Vannon Tiiu, että se hyökkäsi ensin. Minä en ole tehnyt mitään. Ihan totta."

"Teen sinusta fleecepeitto suikaleita, olet vaarallinen ja tuhottava."
Ike rakastaa nujuuttaa ja painia omien peittojensa kanssa. Pieni koira tai ei nyt niin pieni enää, antaa peitolle kyytiä. Heittää päätään, jotta saisi peiton heilumaan. Välillä Ike käy tarkastamassa ettei emäntä ole kadonnut, sen jälkeen jatketaan. Syliin tunkeva portugeesi on niin pehmoinen ja hellyttävä.
Ikellä on kaksi jakoinen luonne, miellyttämisen halu ja rajojen kokeilu. Tiedän rajojen kokeilun olevan aikuusuuden kynnyksellä isompaa, joudumme silloin varmaan vääntämään asiasta. Eilen illalla tuijotimme toisiamme silmiin ja selvästi huomasi kohdan, jossa Ike päätti alistua ja uskoa käskyä. Ike on oppinut miellyttämisen halusta jo istuen odottamaan ruokaa. Todella usein istua käsky onnistuu hälinässä ja mielenkiintoisissa ympäristössäkin. On se fiksu:)

lauantai 11. huhtikuuta 2009

Etsin ja soisin löytäväni

Iken lempipuuhaa on liikkua viereisessä metsikössä, tietysti ihmisten turvallisessa läheisyydessä. Ike juoksee suurten kuusien ympäri, kiipeilee kiville ja nauttii muutenkin elämästään. Välillä omaa ihmistä täytyy hiukka etsiä, tämä kun häviää kivien taa.
En tiedä onko meidän vaaka viallinen mutta Iken paino on nyt yhdeksän viikkoisena 7,4 kg. Ike saa vain penturuokaa ja sekin mitataan desin mitalla, joten annostelu virhekään ei tuota painoa selitä. Tosin Ikestä tulee varmaan aika iso koiruus, emä on ihan kunnon kokoinen portugeesi.

perjantai 10. huhtikuuta 2009

Onkohan sillä hermoja ollenkaan

Ike on ulkoillut meillä vietettävän miesten päivän kunniaksi. Tarkoittaa suomennettuna sitä, että kolme poikaa ajeli mönkijöillä ristiin rastiin. Ike ei huomioinut poikien revittelyä ollenkaan vaan leikki vieressä sijaitsevilla kivillä. Välillä vahdittiin menoa kivellä istuen. Herää kysymys onko sillä hermoja ollenkaan. Hermoja tai ei, on se meidän paras koira ja jos ette ole huomanneet erinomaisen kaunis.

Kevät :)

Kevät sää suosii meitä :) Ike on aivan onnessaan. Ainoastaan aamulla ulosmeno ei oikein innostanut mutta kun vähän heräiltiin, niin kyllä virtaa taas riitti. Kuva on mitä on, tosin uskon portugeesien omistajien tietävän millaista on saada kuva riekkuvasta koirasta.

Välillä käytiin lämmittelemässä sisällä ja sitten taas menoksi.

torstai 9. huhtikuuta 2009

Autoiluunkin tottuu







Kuvasarjasta selviää, ettei Ike ole autoilu rajoitteinen. Ike on lupautunut viemään pojat ensi viikolla kouluun, vähän käytetyllä opel merkkisellä autollaan.
Ike oli eilen ulkoilemassa ja päätti aivan yksin kokeilla vieläkö autoilu aiheuttaa huonoa oloa. Ei aiheuttanut:)



keskiviikko 8. huhtikuuta 2009

Korvia riittää

Meillä löytyy lattialta erillaisia korvia, tuollaisia karvakorvia. Kuivia korvia löytyy myös.

tiistai 7. huhtikuuta 2009

Ike nukkuu

Ike nukkuu yönsä upeasti. Ei vikinöitä, ei mitään hömpötyksiä vaan unta. Kun yöllä herään ja kurkistan sängynlaidan ylitse, pieni musta kerä näkee unta sängyn vieressä.
Ike on tänään päivällä ensimmäisen kerran hieman pitempään yksin. Ukko Kulta on töissä ja minulla on opetukset päivällä. Aikaa kertyy kolmisen tuntia, toivottavasti hauva lepää sen ajan.

maanantai 6. huhtikuuta 2009

Makuuasennot

Ike harrastaa erikoisia makuuasentoja. Tämä asento on saanut meidät miettimään, onko Ikellä lonkkia ollenkaan, mutta kai ne siellä jossain ovat :) Toinen suosittu asento on jonkinmoinen etukeno vatsallaan. Usein illalla Ike laittaa pään Ukko Kullan jalkaterien päälle. Asento on sellainen, että Iken niskat näyttävät olevan nurin. Hyvin pikku koiraa noissa asennoissa nukuttaa.

Meillä on satanut monena aamuna lunta, niin tänäkin aamuna. Vesikoiran ilmeet vettä, loskaa ja lunta kohtaan ovat aina yhtä epäuskoiset. Koiruuden päässä tuntuu pyörivän kysymys, ettei kai kukaan odota hänen kastelevan tassujaan. Ulkoportailla kyllä Ike tarkkailee mitä tapahtuu, onhan ylin porras kuiva.
Hammaskokeiluista kun väsytään, rotkahdetaan milloin minnekin. Tälläkin hetkellä ympärillä on ringissä kolme poikaa ihastelemassa miten kaunis Ike on, ihanainen. Esikoisen sanoin, kyllä se on ihana kun se nukkuu:)

sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

Riekku Jorolainen

Aina kameran zoomin kuullessaan Ike katsoo kohti. Tälläinen reaktio tarkoittaa, että en saa muutakuin tuollaisia totuudenvastaisia "olen herttainen ja nukun paljon" kuvia.

Ike antaa yleensä ennen nukahtamista kyytiä kaikelle mikä kulkee hitaammin, tarkoittaa siis aivan kaikkea, koska Ike on nopea. Ihanainen näyttää aivan kauhuleffan tähdeltä kiitäessään etsimässä puremiskohteita. Pienet ruskeat silmät pyörivät kuin marmorikuulat.
Puremiseen on käytetty kieltoa ja sen jälkeen lelua. Kiljahtamista hampaiden osuessa, ei kyllä tarvitse paljon teeskennellä. Teho vaihtelee, riippuen käskynsaajan väsymystasosta. Väliajat koiruus on kyllä paras koira.

lauantai 4. huhtikuuta 2009

Punnitus ja pesu

Ikellä oli rankka päivä. Aamu meni ihan tavallisesti. Iltapäivällä sitten tuli uutta ohjelmaa, kaupunkikävely. Ensin mentiin autolla kaupungille, laitoimme ensin koirankuljetushäkkin takaluukkuun ja menoksi. Pientä vikinää menomatka aiheutti. Kaupungilla käveltiin pieni lenkki, joka meni tosi hienosti. Suojatien ylitse piti kyllä kantaa, kun keskelle olisi ollut niin kiva pysähtyä, haistelemaan. Pyörät ja autot eivät aiheuttaneet mitään kummempaa reaktiota. Koti matkalla tuli hivenen huono olo ja se suunniteltu pesu oli todella tarpeen. Automatkoja ryhdymme harrastamaan nyt noin joka toinen päivä.
Pesu meni sen sijaan oikein hyvin. Pieni koira oikein urisi onnesta kun lämmintä vettä valui selkään ja jalkataipeita valeltiin. Koiruus kuivattiin, kammattiin ja seisotettiin pöydällä. Kuvat ovat pesu ja kuivauskuvia. Se poseerauskuva jää nyt myöhemmäksi. Koiruus oli niin väsynyt, että sammui eteiseen, lattialämmityksen päälle.
Ai niin, se paino. Ike painaa kahdeksan viikkoisena 5kiloa ja 400grammaa.



perjantai 3. huhtikuuta 2009

Parhaatkin meistä väsyvät




Loskaa ja sadetta

Koko yön satoi vettä. Pienen koiran ilme oli katsomisen arvoinen kun tassut aamulla osuivat sohjoon. Sade kasteli turkin ja ulkoa tullessa piti oikein pyyhkeellä kuivata koiruus, turkki meni pienille kiharoille kastuessaan.
Iken lempiharrastus on ulkoillessa kiertää puita. Tiedän tiedän, että kehuin Ikeä fiksuksi. Puissa kiehtoo ilmeisesti se, että puiden ympäriltä on maa sulanut. Paljastuvan maan tuoksu on vastustamaton.
Huomenna menemme kaupungille, illalla. Siedätyshoito jatkuu, autojen ääniä ja vilkkaampaa liikennettä. Meillä maalla ei nimittäin ei liiaksi autoihin totu. Kaupunki vierailun jälkeen, sopivasti väsyneenä, menemme pesulle ja rapsimme vähän kynsiä. Ennen pesua pitää tietysti punnita. Valokuvia otetaan huomenna poseerausasennosta tai sen yrityksestä:)

torstai 2. huhtikuuta 2009

Pieni suuri koira

On ollut hämmästyttävä seurata mitä pienen koiran tulo on tehnyt lapsiperheelle. Esikoisesta on tullut vastuunottaja, joka kasvaa silmissä. Hän huolehtii, että Ike ei käytä hampaita nuorempiin sekä leikittää koiraa, jotta tämä harhaantuisi leikkeihin.
Keskimmäinen lähtee mielellään isän tai äidin kanssa ulkoiluttamaan Ikeä ja hellii väsynyttä pentua uneen.
Pikku Ukosta on tullut iso. Hän on kasvanut silmissä, omatoimisuus on lisääntynyt. On hellyttävää kuunnella lasta, joka silittää koiraa ja sanoo "sinä olet meidän paras koira ja ainoa"
Ukko Kulta ja minä käytämme positiivista vahvistusta koiraan ja lapsiin:) Lapsille huomaamattaan usein käyttää kieltoa mutta koiruuden myötä olemme "vahingossa" kiellon jälkeen kehuneet onnistuneita asioita. Tulos on ollut loistava koiralle ja lapsille.


Ike on todella hoksaava kaveri, pelottavan. Olemme ulko-ovesta kulkeneet niin, että ihminen ensin ja sitten Ike. Minulla oli aamulla ovi raollaan tuuletuksen vuoksi, koira ja minä ulkona. Ikelle riitti aamupakkasessa lyhyempi ulkoilu ja raollaan oleva ovi kiinnitti huomion. Ike lähti vauhdilla portaille ja ajattelin sen painuvan sisään samantien mutta ei, Ike istahti yläportaalle ja odotti kunnes minä ehdin ensin ovesta sisään, jonka jälkeen hän pujahti perässä. Aamukahvilla pohdimme Ukko Kullan kanssa koiran aivoja, tätä viisasta pentua emme ehkä mekään, tumpelot, onnistu pilaamaan.

keskiviikko 1. huhtikuuta 2009

Ulkoilua

Ette usko, miten pienen koiran nenään, paljastuvan maan hajut ovat ihania. Kaikkea täytyy nuuskutella ajan kanssa ja välillä käydä ihan maate. Havunneulasiakin täytyy maistaa, eihän sitä muuten tiedä ovatko ne vaarallisia.

Pakkasaamu

Pihassa oli aamulla outoja hajuja. Ike pysyi jalan vieressä koko ajan ja nuuskutteli tosi kuuluvasti. Selväsi oli tosi pelottava haju. Veikkaan ilvestä joka on verottanut talven ajan läheistä peuralaumaa. Ike teki pikapissat ja suorastaan hinkui sisään. Ennen kuulumatonta:)
Yritin ottaa Ikestä ulkona valokuvia mutta hajut tekivät homman niin hankalaksi, että yritän päivällä uudestaan. Aamukuvat kun olivat lähinnä minun polveani kuvaavia ja jotenkin minusta tuntuu, että Iken kuvat kiinnostavat teitä enemmän.