perjantai 12. maaliskuuta 2010

Eteenpäin mennään

Blogitauon aikana Ikestä on kasvanut nuori mies. Teineyden iloja on saatu nähdä ja aikustumistakin on tullut esiin. Ike on kasvaessaan tullut koko ajan rakkaammaksi. Yli vuoden ikään ehtiminen on tuonut vahtiominaisuuksia pintaan. Iloisuus ja riehakkuus ovat kuitenkin Iken parhaita puolia.
Lempipaikka löytyy talon kulmalta mistä näkee pitkälle, joskus jopa sanotaan yksi vuh kun vieraampia pyörii lähistöllä. Ike rakastaa iltaisin maata sohvalla emännän tai isännän vieressä, yleensä selällään. Varautuneeksi Ikeä ei voi kuvata. Huomasin ettei tuoreita kuvia juuri ole mutta täytyy tässä kaivaa kamera esiin ja näyttää "aikuista koiraa" pian.

Ei kommentteja: