Ike pääsee metsään

Sunnuntaina on taas Iken lempipäivä. Menemme lihaksia kasvattamaan metsälenkille. Kamerankin ajattelin varata mukaan, että saisimme uusia mukavia kuvia. Sitä ennen ei kuvia valitettavasti tule, kaikki kun on sitä samaa. Kuvia Iken takapuolesta tai selästä, koiruli kun on ulkona varsin nopea liikkeissään.

Eläinkaupasta löytyi uusi herkku, selkänikamat. Meillä ei ole koskaan lojunut sisällä näin paljon erillaisia ruumiinosia. Luut ovat vielä ihan "kivoja", onhan minulla sentään hirvenkallokin seinällä ihan sisustus mielessä. Ruokatorvissa, kuivatussa munuaisessa ja mahassa on niiiiin vinha haju, että tarvitsee todella rakastaa koiraansa, että antaa noiden lojua ympäri kämppää. Imeskelty ja raadeltu sonnin "suti" aiheuttaa myös taatusti inhon väristyksen sen lässähdettyä, koirasi antamana lahjana, jalallesi. Jotenkin pelkään, että nämä anatomian oppitunnit jatkuvat hamaan tulevaisuuteen.

Kaiken korvaa: Kun istumme yhdessä portailla. Menemme yhdessä nukkumaan, kun Isäntä on lähtenyt yöhön töihin.Kun kuulen Iken huokauksen kun se asettuu sänkyni viereen lattialle, kolahduksen kun se putoaa suorilta jaloilta maate. Nään katseen ulkona kun se kääntyy katsomaan ihmetellen ,mitä tämä on. Kun se tunkee takapuolensa sohvalla syliini. Kun se istuessani työntyy niin lähelle. Kuinka se pyytää ulos pehmeällä kirsun tökkäyksellä. Kaiken korvaa se, kun se vain on.